PlayStation Studiosin johtajan mukaan Sony harkitsee todella tarkkaan, mitkä sen PS5-peleistä tuodaan PC:lle

PlayStation-pelien PC-versiot tulevat olemaan tarkkaan harkittuja julkaisuja.

16.6.2025 16:43

PlayStation Studiosin pomo Hermen Hulst kertoo, että Sony jatkaa ”harkitsevaa ja maltillista” lähestymistapaa ensimmäisen osapuolen peliensä PC-versioiden osalta. Tavoitteena on tasapainotella yleisön kasvattamisen ja ja PS5:n arvon suojelemisen välillä.

Sony on tuonut ensimmäisen osapuolen pelejään PC:lle toukokuussa 2021 julkaistusta Days Gone -versiosta lähtien. Sonyn yksinpelit, kuten Spider-Man 2, ovat tyypillisesti ilmestyneet PC:lle vähintään vuoden viiveellä PS5-julkaisun jälkeen.

Hulst kommentoi perjantaina pidetyssä Sonyn liiketoimintakatsauksessa, että yhtiö aikoo jatkossakin toimia varovaisesti monialustajulkaisujen suhteen suojellakseen PS5:n arvoa.

– Tutkimme jatkuvasti uusia tapoja, joilla pelaajat voivat olla vuorovaikutuksessa pelisarjojen kanssa. On tärkeää ymmärtää, että olemme todella harkitsevia siinä, miten tuomme sarjojamme konsolin ulkopuolelle uusien yleisöjen tavoittamiseksi, ja lähestymme tätä tarkkaan mitatusti ja tarkoituksellisesti. Erityisesti yksinpelipuolella lippulaivamme ovat merkittävä erottautumistekijä, Hulst toteaa.

Hulst korostaa ”PlayStation-konsolien erottavana tekijänä olevan laitteiston suorituskyvyn ja laadun esitteleminen”.

– Haluamme varmistaa, että pelaajat saavat parhaan mahdollisen kokemuksen peleistämme. Olemme hyvin harkitsevia sen suhteen, miten – ja ylipäätään tuommeko – näitä pelejä muille alustoille, Hulst kertoo.

Sony Interactive Entertainmentin toimitusjohtaja Hideaki Nishino mainitsee, että yhtiö aikoo jatkossakin seurata pelaajien käyttäytymistä ja tottumuksia varmistaakseen, että se palvelee yleisöään oikein. Nishinolta kysyttiin Microsoftin siirtymästä kohti monialustajulkaisuja ja pitääkö hän sitä hyvänä asiana.

Nishinosta ”kilpailu on terve osa liiketoimintaa ja kannustaa myös Sonya toimimaan innovatiivisesti”.

– Alalla on useita toimijoita, jotka vievät yhdessä pelialaa eteenpäin. Vaikka uusia malleja kokeillaan, uskomme lopulta, että se on hyvä asia. Olemme kuitenkin luottavaisia ja sitoutuneita nykyiseen strategiaamme, eikä meillä ole kiirettä muuttaa sitä, Nishino toteaa.

Lähde: Video Games Chronicle

Lue myös: PS Plus -tilaajat saavat kesällä pelattavaksi klassikoita ja kiehtovia uutuuksia – mukana Remedyn tuleva räiskintäpeli

Lue myös: Tältä näyttävät Tony Hawk’s Pro Skater 3 + 4:n nykyaikaan tuodut kentät – tulevasta skeittipelistä julkaistiin lähes 20-minuuttinen pelivideo

OSZAR »