Arvostelussa Theatrhythm: Final Bar Line. Arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden huhtikuun 2023 numerossa 244. 

Final Fantasy musikaalina

Rytmipelit ovat olleet mieleeni aina alkuperäisen PlayStationin Bust A Groovesta alkaen. 3DS:llä nähty Theatrhythm Final Fantasy oli kuitenkin ensimmäinen tapaus, joka imaisi minut syvemmin mukaansa. Idea siitä, että Final Fantasy -sarjan musiikista voisi tehdä oman pelinsä, oli tietenkin mitä mainioin. Maineikkaassa roolipelisarjassa piisaa vuosikymmenien edestä vaihtelevia kappaleita, ja ihmisille oli tässä ajassa ehtinyt muodostumaan lukuisiin kappaleisiin myös vahva side. Se lisäsi niiden tahtiin eläytymiseen oman tunteikkaan kerroksensa.

Theatrhythm meni tarjonnassaan pidemmälle kuin monet lajityypin edustajat. Perinteisemmän rytmipelaamisen taustalle rakennettiin oma kepeä rooliseikkailunsa, joka antoi pelaajalle mahdollisuuden koota tutuista Final Fantasy -hahmoista rakentuvan sankarijoukon taistelemaan erilaisia vihollisia vastaan. Lisäys ei millään tavalla estänyt nauttimasta pelkästään pelin rytmillisestä tarjonnasta, mutta se antoi mukavasti lisämerkitystä kaikelle pelaajan tekemiselle. Pelatessa käytännössä tuntui, että jokainen läpäisty biisi edisti jollain tavalla oman sankarijoukon kehittymistä.

Arvostelussa Theatrhythm: Final Bar Line

Sarjan kolmas osa Theatrhythm: Final Bar Line herättää touhun takaisin henkiin vuosien hiljaiselon jälkeen ja tuo sen samalla ensimmäistä kertaa kotikonsoleille. Alustamuutos on periaatteessa sen merkittävin uudistus, sillä alkujaan kosketusnäyttöjen varaan rakennettu pelikokemus on sovitettu nyt täysin perinteisten peliohjaimien varaan jopa Switchillä. Kosketukseen tottuneille uutinen on eittämättä ikävä, mutta nappuloita ja analogitattia suosivana en löydä muutoksesta valitettavaa. Erityisesti oman pelityylin löytämiseen annetaan mukavasti pelivaraa useilla perusnäpytyksiin sopivilla näppäinvaihtoehdoilla. Vaadittujen näppäinkomentojen yksinkertaisuus helpottaa ennen kaikkea opettelevan pelaajan taivalta, eikä se lopulta estä ovelilta tuntuvien haasteiden syntymistä.

Musiikkia uudesta pelistä löytyy lähtökohtaisesti kaikkiaan 385 pelattavan kappaleen verran, mikä on enemmän kuin yhdessäkään sarjan aiemmassa osassa. Final Fantasy -pääosien ohella monet sivupelit ovat myös edustettuna Pelkkä tarjonnan läpikäynti käykin mukavasti jo omasta pienestä seikkailustaan, mitä nyt välillä muutamien kappaleiden kohdalla huomaa, että peli on rajannut niitä toimimaan harmittavasti leikatuimpina kokonaisuuksina. Esimerkiksi pitkän kaavan kautta kehittyvä Final Fantasy VI:n lopputaistelukappale Dancing Mad löytyy pelistä vain parina kolkkona kahden minuutin versiona. Se ei ole maailmanloppu, mutta ratkaisu tuntuu kaikessa tylsyydessään melkein epäkunnioittavalta lähdemateriaalia kohtaan.

Arvostelussa Theatrhythm: Final Bar Line

Pelattavat kappaleet jakautuvat tuttuun Theatrhythm-malliin pääasiallisesti kahteen eri tyyppiin. Taisteluteemaisissa kappaleissa yksittäiset napinpainallukset saavat hieman enemmän painoarvoa, kun taas kävelyteemaiset biisit korostavat analogitikun käyttöä. Tyypistä riippuen pelaamisen taustalla pyörivät haasteet saattavat myös hieman muuttua. Mitenkään massiivista vaihtelua pelityyppien välillä ei ole, mutta sitä on juuri riittävästi rytmittämään pelikokemusta. Tarjolla on kevyt verkkopeli, jossa tavanomaiseen rytminaputteluun tuodaan lisähaasteita pelaajien heittämillä kiusaefekteillä. Muutamat erikoisbiisit tarjoavat sitäkin fiilistelevämpää otetta pelaamiseen toimimalla musiikkivideomaisina koosteina klassisille Final Fantasy -välipätkille.

Edeltäjiensä tavoin Theatrhythm: Final Bar Line on perusteidensa osalta miellyttävä rytmipeli, joka sattuu toimimaan myös mukavana fanipalveluna Final Fantasy -sarjan ystäville. Se ei pakettina eroa lopulta kauheasti edeltäjistään, mutta mukavinta siinä onkin, että Final Fantasy -rytmittelyn voi kokea nyt vaivatta isommaltakin ruudulta.

Panu Saarenoja

Lue lisää Pelaajan arvosteluja täältä.

Pelin virallinen kotisivu.

8/10
KehittäjäIndieszero
JulkaisijaSquare Enix
PeligenretRytmipeli
JulkaisualustatPS4, Switch
Pegi-ikärajat16
OSZAR »