Kun Rockstar Gamesin Grand Theft Auto IV ilmestyi vuonna 2008, se oli monellakin tavalla dramaattinen suunnanmuutos. Pelisarjan aiemmat osat olivat tulleet tunnetuiksi hirmuisesta kaaoksestaan, ja vaikka Grand Theft Auto III ja sivupeli Vice City sisälsivätkin jo jonkin verran tarinaa, GTA IV oli silti korttelikaupalla niitä edellä.
Firman panostaessa realismiin ja entistä elokuvamaisempaan tarinankerrontaan se hirmuinen kaaos ja sähellys kuitenkin jäivät pelistä miltei kokonaan pois. Mikä avuksi? Kaaoksen ystävien onneksi heillekin löytyi peli, eikä sitä tarvinnut edes odottaa kauhean kauan, sillä jo saman vuoden aikana julkaistiin Saints Row 2, jonka itsekin aikanaan arvostelin Pelaaja-lehdessä. Totesin silloin, että kyseessä oli parempi GTA kuin GTA IV, ja seison yhä sanojeni takana.
Saints Row 2 kun on 16 vuoden iästään huolimatta yhä aivan älyttömän hauska ja kaoottinen avoimen maailman kohelluspeli.
Volitionin kehittämä Saints Row 2 on suoraa jatkoa muutamaa vuotta aiemmin julkaistulle Saints Row -pelille. Sarjan ensimmäinen osa oli kankea ja ominaisuuksiltaan kovin kevyt avoimen maailman peli, joka yritti aivan liikaa olla hauska ja kompastui vuosituhannen vaihteen “asenteelliseen” ja “suorasanaiseen” huumoriinsa sen verran tehokkaasti, että lopputuloksesta ei kannata kauheasti puhua. Tämä mielessä muistan itse odottaneeni jatko-osaa sangen penseästi. Kaipasiko maailma taas yhtä halpahalli-versiota Grand Theft Auto III:sta? Olisiko tiimin huumoriosasto keksinyt muutaman vuoden aikana jotain parempaa vitsiä kuin Wendy’s-pikaruokaketjun nimeämisen “Freckle Bitchiksi”?
Jouduin jo vuonna 2008 tunnustamaan, että olin ollut ennakkopenseilyni kanssa hyvin väärässä. Okei, Saints Row 2 nojasi yhä vahvasti huumoriin, joka jakoi mielipiteitä jo vuonna 2008 ja jakaa niitä vielä voimakkaammin vuonna 2025. Ei peli toki onneksi mitään slur-sadetta ole, mutta rima ylitetään kerran toisensa jälkeen siitä, missä se on alimmillaan. Usein tämä on suorastaan hyvä juttu, mutta palaamme siihen pian.
Jatko-osa Saints Row -tarinalle oli yllättävä edellisen pelin kehnouden takia myös siksi, että Saints Row päättyi tavalla, josta oli vaikea jatkaa: pelin päähenkilö räjäytti itsensä taivaan tuuliin pahan megayhtiön tukikohdan mukana, joten millä ihmeellä sama tyyppi enää toikkaroi toisen pelin pääosassa? No sehän on helppoa: kaverin jäännökset raavittiin säkkiin ja vietiin vankilaan, missä hänelle tehtiin sen verran perusteellinen kokeellinen uudelleenrakennusoperaatio, että aivan kaikki ihonväristä alkaen meni uusiksi. Tämä on tietenkin myös tekosyy antaa pelaajan käyttöön hämmentävän monipuolinen hahmonluontisysteemi, jolla voi loihtia miltei mitä vain. Itse tietenkin olen alusta saakka pelannut ylipainoisella ja keski-ikäisellä kaljulla ukolla, koska mitäpä videopelit olisivat, elleivät eskapismia ja mahdollisuus kokea jotain, mitä ei voi oikeassa elämässä saavuttaa?
Sankarimme on ollut useita vuosia koomassa, missä välissä koko Saints-jengi on levinnyt maailman tuuliin. Ykkösosan paha megayhtiö ei tietenkään romahtanut tukikohtansa mukana, vaan on ottanut koko kaupungin haltuunsa ja hallinnoi sitä nyt muka-kristillisen siistien oppiensa mukaan. Niinpä edessä onkin eeppinen operaatio, kun koko jengi täytyy rakentaa uudelleen alusta saakka ja sitten suuryhtiö yhdessä sen hallitsemien poliittikkojen ja poliisivoimien kanssa pistetään pakettiin.
Saints Row 2 sisältää myös runsaasti tarinaa, mutta kehitystiimi on ymmärtänyt mielestäni täysin oikein, että se varsinainen pelin pointti on hirmuinen kaaos. Peli ei vain anna pelaajalle monipuolisia työkaluja kaaoksen luomista varten, vaan suorastaan työntää ja kannustaa häntä siihen kaikin keinoin. Eräs pelin keskeisistä mekanismeista on “kunnioitus”. Mitä enemmän rispektiä pelaaja saa muilta alamaailman jäseniltä, sitä enemmän hän saa käyttöönsä uusia aseita ja leluja. Myös kaikki pelin tehtävät on sidottu rispekti-systeemiin, eikä tarinassa voi edetä, ennen kuin on ansainnut seuraavan tehtävän vaatiman määrän kunnioitusta.
Tällainen systeemi voisi olla huonosti toteutettuna todella ärsyttävä, koska se pakottaisi pelaajan tekemään kaikenlaista typerää ja pitkittäisi peliä keinotekoisesti. Onkin onni, että kehitystiimikin on tajunnut tämän, sillä rispektiä jaetaan kaikesta mahdollisesta GTA-pelien hengen mukaisesta toiminnasta. Jos minun tapaani tykkää ajaa jatkuvasti väärällä kaistalla vastaantulijoita väistellen, tienaa jo pelkästään kaupungissa liikkumisesta koko ajan rispektiä. Samoin vihollisten murhaaminen tuottaa tilille koko ajan pisteitä loogisen “mitä näyttävämpi loppu, sitä enemmän pisteitä”-kaavan mukaan.
Lue myös: Diablo 4:n Berserk-skinit ovat uskomattoman kalliita – niiden hinnalla saa pelin poikineen
Ja jos tämäkään ei riitä, mukana on myös runsas määrä erilaisia minipelejä, joiden pelaaminen tuottaa tilille aina hirmuiset määrät pisteitä ja – tämä on se tärkein juttu – on hiton hauskaa ajanvietettä. Yhdessä minipelissä tehdään vakuutuspetoksia hyppimällä autotielle ja koittamalla sitten räsynukkefysiikoiden avulla saada aikaan mahdollisimman tuhoisia ilmalentoja ja ketjukolareita. Toisessa ajellaan pitkin lähiöitä ruiskuttamassa viemärijätettä ihmisten ja näiden puhtaan valkoisten talojen päälle. Tai jos muuten vain ampuu autonsa ikkunasta tarpeeksi vihollisia, peli heittää kehiin drive by shooting -minipelin, jossa kadun varteen ilmestyy yllättäen runsaasti lisää vihollisia, joita voi sitten lanata kumoon alati nousevan vastarinnan edessä.
Kaikki tämä on sitä puhdasta tyhmyyttä ja hirmuista sähellystä, joka minulle oli aina aiempien GTA-pelien suurin suola. Hitto vie, kahdessa ensimmäisessä GTA:ssa ei oikein mitään muuta sisältöä edes ollut! Tämä mielessä olinkin hyvin iloinen, kun koko Saints Row 2 oli suunniteltu mikronin tarkkuudella tuottamaan kohellusta ja kaaosta kuin liukuhihnalta.
Saints Row 2 oli aikanaan erinomainen peli, ja se on sitä myös edelleen. Valitettavasti vuosien ajan tämän toteaminen oli hyvin hankalaa, ellei sitten omistanut alkuperäisen pelin konsoliversiota ja konsolia, jolla pelata sitä. PC-versio oli jo ilmestyessään teknisesti niin kehnoa kamaa, että sen myyminen oli hyvin arveluttavaa puuhaa. Eikä aika auttanut asiaa pätkääkään. Onneksi myös muut ovat kanssani samaa mieltä siitä, että Saints Row 2 omistaa, joten innokkaat fanit tekivät sen, mihin Volitionille ei annettu mahdollisuutta: he korjasivat Saints Row 2:n.
Markkinoilla on ollut jo muutaman vuoden ajan useita Saints Row 2 -fanipäivityksiä, jotka korjaavat pelin bugit, päivittävät sen toimimaan moderneilla tietokoneilla ja käyttöjärjestelmillä, sekä myös lisäävät mukaan vapaavalintaista uutta sisältöä. Itse käytin tätä juttua varten Gentlemen of the Row -fanipäivitystä, joka ei vaatinut toimiakseen kuin muutaman minuutin puuhailun. Sen jälkeen peli pyöri sujuvasti sekä pöytäkoneellani, että jopa Steam Deckillä. Ja voin kertoa, että Saints Row 2 lämpimänä kevätiltana auringonlaskun valaisemalla parvekkeella on vielä viihdyttävämpi kokemus kuin olisi voinut odottaa!
Joten kyllä, seison yhä sanojeni takana: Saints Row 2 on parempi GTA kuin GTA IV. Se on hauska ja hyvällä tavalla tyhmä peli, jonka pelaaminen on viihdyttävää puuhaa. Vaikka peli ei toki kilpailekaan Rockstarin pelien kanssa visuaalisesti, älytön kaaos ja kohellus nostavat sen huikeisiin korkeuksiin.
Mutta entä GTA IV? Miten se pärjää vertailussa noin muuten? Kai sekin jossain asioissa onnistui? No toki, mutta siitä puhumme lisää ensi viikolla.
Lue myös: Terminator: Rampage sai minut kirjaimellisesti melkein oksentamaan
Lue myös: Tuomari-peli oli niin rajua kamaa, että se “sai GTA:n näyttämään Super Mario Kartilta”
Lue myös: Yleinen mielipide väittää, että tämä on historian hirvein painipeli – mutta onko näin?
Miikka Lehtonen